maanantai 3. lokakuuta 2011

Hong Kong 1/6

Niin se kauan odotettu reissu pärähti vihdoin käyntiin!

Tänään aamulla klo 7 laskeuduttiin Hong Kongiin. Lento Lontoosta tänne oli PITKÄ ja kohtalaisen puuduttava, mutta hyvin siitä selvis elokuvia katsellen. Helsingistä Lontooseen lentoyhtiö oli tuttu (ja huono) Finnair. Lontoosta eteenpäin lennettiin Cathay Pacific:lla. Lennolla tarjoiltiin hyvää sapuskaa, viiniä ja haisevia matkustajia :D.Unta ei koneessa juurikaan saanut ja lihikset silmien alla oli sen mukaiset. Perille päästyämme jalat olivat kun HooKoon blööt ja päänuppi tuntui jokseenkin puoliksi pehmeältä, ensimmäiseksi terminaalissa esillepantu syklooni varoitus pehmensi menoa entisestään.


Seuraavana ohjelmassa oli paikallisen bussi/juna/metro/taksi jnejne kortin hankkiminen. Octopus nimiseen korttiin ladataan rahaa, jolloin se käy maksuvälineenä kaikissa julkisissa liikennevälineissä sekä pahan paikan yllättäen myös vaikka 7/11 kioskeissa. Kortti hommattiin MTR-tiskiltä, jossa meille selvitettiin että bussilla pääsee kaupunkiin parhaiten.

Bussi löytyi kivutta, ja matka alkoi. Jonkin aikaa matkustettuamme huomasimme, että bussissa on ilmainen langaton verkko. Tämä oli aikamoinen bonari, koska meillä ei ollut hajuakaan missä kohtaa bussista pitäisi hypätä pois. Puhelimen navigaattorilla pääsimme juvälle missä sitä oikeen kuljetaan, eikä oikean pysäkin löytäminen tuottanut ongelmia. Hostellin sisäänkäynnin löytäminen olikin sitte hitusen hankalampi homma, kumpikaan meistä kun ei puhu eikä osaa lukea paikallista murretta. Onneksemme paikalle sattui muutama mukava poliisimies, jotka opastivat meidät oikeaan porraskäytävään.
 (Hostellimme "sisäpiha")

Ja huoneemme, noh, sen valtavat tilat eivät tulleet yllätyksenä. Tännehän mahtuu meidän molempien lisäksi matkalaukkumme :D eikä muuta. Tähän hintaan nyt sai tälläisen, 140€/5 yötä.

Päivällä kävimme tutustumassa lähiympäristöön, jonka jälkeen oli pakko ottaa pienet nokkaunet, kun meinasi ruokapöydässä tipahtaa naama lautaselle. Sen verran on univelkaa kertynyt varastoon.


Unien jälkeen sää ulkona näytti kohtuulliselta, joten päätettiin lähteä satamaan katsomaan joka ilta klo 20 alkavaa valoshouta. Paikanpäällä kuulutettiin, että esitys on peruttu huonon sään takia? mitä helvettiä! Oltiin siinä sitten vähän ihmeissään, kun Kotkassakin tuulee joka päivä enemmän, eikä nää tuulet mitään myrskyjä ole.
Ihan kohtuulliset noi näkymät on ilman valoshoutakin :D

 Valaistukset on pikkasen eriluokkaa ku Sapokassa :P

Nuudelikuppila.

Tää päivä oli tässä. Aamulla pitää yrittää nukkua pitkään ja pistää rytmit kohilleen.

M: Fiilikset ekan päivän jälkeen on epätodellisen hyvät. Innolla odotan tulevia päiviä, koska täällä on NIIN paljo kaikkee nähtävää ja koettavaa :) Iso on kaupunki pienelle savolaistytölle.

- A&M

2 kommenttia:

Eppu kirjoitti...

Voi luoja, sielä työ nyt ootte! Nyt se vasta jotenki iskostu mun päähän ku näin näitä kuvia..ja etenki ton M:n tuola kenkähyllyn vieressä - en itke, EN ITKE! No okei ehkä vähä saatto tulla ikäväitkua, mut lupaan selvitä tän 8kk kunnialla! Oottepa rakkaita! <3

P.S mulla on jäätävä migreeni + nuha, ja makaan sohvalla ja katon ku A pelaa Fifaa. Täälä siis kaikki reilassa.

Riitta kirjoitti...

On mukava lueskella blogianne. Minun pikkutyttö siellä suuressa maailmassa:-) Upeat värit kuvissa myrksyisen näköiset pilvet taivaalla. Hienoa!
Täällä kotisuomessa kaikki ok. Asteita nyt illalla + 9. Eilen oli vain + 3 astetta. Olen yrittänyt muutaman kerran kommentoida mutta ei ole onnistunut. Toivotaan että tämä nyt menee läpi. Mukavaa uutta päivää teille !!!!!