lauantai 15. lokakuuta 2011

Asia kerrallaan.

Tättärää, olipas taas päivä!

Lauvantaiaamu alkoi aurinkoisissa merkeissä. Netistä bongailtiin taas autoja ja haaaaa, kuinkas ollakkaan, nyt tärppäsi. Myyntiin oli aamusella ilmoitettu vihreä vuoden -98 Honda CRV neliveto maasturi. Sovittiin tapaaminen myyjän kanssa ja kaveri tuli näyttämään koslaa hostellille. Kilometrejä auton mittarissa oli 229tkm ja muutenkin oikein siistissä kunnossa. Raekuuro oli piessyt peltejä pikkusen, mutta hällä väliä. Sovittiin että myyjä huoltaa auton, käyttää tarkastuksessa ja laittaa paperit kuntoon. Me saadaan auto todennäkösesti ensviikon loppupuolella.

Aikasemmin oltiin sovittu Tonin ja Riinan kanssa, että kun saadaan autoasiat setvittyä, lähtään kaupungille pyörähtämään. Niillä oli tiedossa yks loistava sushimesta, josta saa susirullia parilla dollarilla. Mukaan tuolta otettiin savulohijuusto, seessamitonnikala ja chilitonnikala-rullia. Ja voi kyllä, ne oli hyviä!

Safkat mahaan saatuamme päätettiin, että käydään ihan vieressä olevassa Botanic Gardenissa. Melkoseks yllätykseks, heti kättelyssä törmättiin mattopythoniin, joka makoili kävelytiellä. Toni vanhana käärmeenkesyttäjänä hyökkäs mestoille ja alko usuttaa kärmestä kepillä. Raukka pakeni lähimpään pusikkoon, joka ei auttanut, vaan sieltä piti vielä paeta vielä viereiseen puuhun.

Toni räiski kuvat, ku oli ainut kuka uskals mennä lähellekää tätä mulkeroa :D
M:llä roppa täris pelosta ja pakoreitti oli katottu jo valmiiksi tässä vaiheessa.

M: Hui helvetti! Tähän on vissiin totuttava, jos näitten kahen konkarin puheisiin on luottamista.
A: Vaikka iteki aikamoinen kärmeenkesyttäjä oonki, ni tossa meni kyl iho sianlihalle :P Kuumottavii otuksia, vaikka toika ei myrkyllinen ollu.

Puistosta löyty myös kilppareit, ankeriait, liskoi ja kaikensortin lintuja, sekä huikeutena Afrikanmakkarapuu. Oma kamerahan jäi himaan (A: HELVETTI!), joten pitää joku toinenpäivä käydä puistossa napsimassa lisää kuvia :)

Kadulla tällänen jätkä vääns spreimaaleilla aikamoisia taideteoksia. Uniikki tyyli, mitä on reenannu parikymmentä vuotta. Tainnu noi aerosolit pikkasen pehmentää päänuppia :D Sen verran villei "maalaukset" oli.
Bongaa kuvasta palaneet turistit.
Kotimatkalla kävästiin LUSH- nimisessä saippuakaupassa, jossa oli hirrrrrrrrrrrrrrrrrveesti kaikkia erilaisia saippuoita. Ne tuoksu ja näytti syötävän hyviltä! Helsingistä kuulemma löytyy sama kauppa, käykää ihmeessä hypistelemässä tuotteita :) Pakko vielä palata sinne ja ehkä nappaa joku kiva saippuanpala mukaan.

Kaupasta kun astuttiin ulos, taivas oli menny ihan kummalliseks ja aurinkoo ei näkyny enää maillahalmeilla. Pilvet oli ihan kun ne ois räjähtäny ja tuuli vei pienimmät elävät olennot mukanaan. Kotiin oli matkaa noin kilsan verran ja kävely pitikin vaihtaa juoksuun, jos meinattiin keretä kuivana perille. Puolessa välissä matkaa sade vaihtu rakeiksi ja salamat löi pitkinpoikin taivasta. Onneks se oli kuitenkin pelkkä kuuro ja kotiin päästiin uitettuina, muttei loukkaantuneina.

Tästä se myräkkä alko...

...ja tähän näkyyn se päätty. The End.

Autosäätöjen takia, jouduttiin buukkaamaan 4 yötä lisää tästä samaisesta hostellista. Ei kiinnostais pätkääkään, mutta kun pakko on. Pikkuhiljaa odottaa, että pääsee näkemään muutaki kun örveltävii "OI BLADI POH"- brittei.

Seuraavassa postauksessa julkastaan mahdollisesti tulevan roadtripin kartta/matkasuunnitelma ;)

- A&M

2 kommenttia:

Annemari kirjoitti...

Vau, vähän on mahtavan näköistä taivaalla ennen ja jälkeen ukkosen..
Hienoa jos ja kun autoasia näyttää nyt järjestyvän.Saattaapi olla että vastaan tulee sillä reissulla vielä hurjempiakin elukoita kuin nuo nyt jo nähdyt..olokeehan varovaisia niitten kanssa, ne on niien maita :D

Meillä on ollu täällä mukava viikonloppu, äiti ja Martti olivat yötä ja Paukku tulee tänään. Kyllä sai Topi taas kamalasti hienoja lahjoja!Mietittiin vähäsen jo porukalla niitä ensi kesän juhlia, pitää niistä vähän privaatimmin joskus vaihtaa kuulumisia.

Mukavata aikaa teille sinne ja kuulumisiin!

Rakkauvella,
Annemari ja myö muut

PS. Jussi sanoo: "Terkkui!"

Herra Haapa kirjoitti...

pitelin kamputseassa jotaa kärmestä käsissäni. missälie morfiinipöllyssä. siis se käärme. painoo oli ja paksuutta. sellanen ku rupee hapettaa ni ees svartsenekkeri ei sa sellast väännetttyy helvettii. sehän on yks pitkä lihas koko otus. tosi siistei kuvii herra napsii! rainbow'ta ja gaykeksei. hehee.