sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Rinsessoj, Pätmänei ja Hämähäkkimiähii.

Näin se on viikko vierähtänyt ison kaupungin pyörteissä. Eipä tässä mitään maailmaa mullistavaa olla keksitty, vaan ihan tollasella ihmettely/kiertely linjalla ollaan kuljeksittu.

Muutama päivä sitten suunnattiin uudestaan kohti Manly beachia mielessä villit surffit. Menomatkalla kuitenkin päätettiin pysähtyä rannan tuntumasta löytyvään isoon akvaarioon ihmettelemään kalojen ja muiden vesiötököiden touhuja. Paikka ei kyllä ollut mitenkään ihmeellinen, varsinkaan kun miettii paljon lipusta joutui pulittamaan. Mesta oli koluttu läpi puolessa tunnissa ja huokastiin helpotuksesta että päästiin suuntaamaan kohti rantaa :D

Pikkukroko tuli antaa öögaa :D







Anna, kenen luona majailtiin Melbournessa kertoi, että Sydneyn botanic gardenit olisivat vierailun arvoinen paikka. Niinpä eilen suunnattiin tarkastamaan, pitääkö moiset huhut paikkansa :) Anna myös vihjasi, että puiston puista löytyy erikoisia heppuja sadoittain ellei jopa tuhansittain. Niinpä intoa puhkuen puskettiin puiston porteista läpi ja tiirailtiin puiden latvoihin. Ja siellähän niitä vejjareita roikkui ja keinui. Puut olivat täynnä ISOJA lepakoita, joista osa nukkui rauhallisesti ja osa tappeli niin äänekkäästi että välillä meinas ihan pelottaa. Tuon tuosta pusikkoon rysähti puusta tippunut bätmäni, kun toinen moinen oli täräyttänyt sen alas oksalta :D Meno oli vähintäänkin villiä!



Lipsisläpsislepakko!

Jättiläis raparperi!
Lepakkomiesten jälkeen suunnattiin rantaa kohti katsomaan jälleen kerran oopperataloa :) Matkalla törmättiin kuitenkin jokaisen tytön sydämen sulattavaan näkyyn. Puistoon oli rakennettu alttari kukkineen ja systeemeineen. Hetken päästä pärähti käyntiin häämarssi livebändin soittamana ja toisesta suunnasta asteli esiin kaunis morsian prinsessapuvussaan. Rinsessan vanhemmat saatteli morsmaikun alttarille, jossa rinssi malttamattomana jo odotteli :) Seremonia oli ainakin meillä Suomessa totuttuun melkoisen erilainen, joka teki siitä mielenkiintoisen seurata. Näin rinssi ja rinsessa sai toisensa ja he elivät elämänsä onnellisina loppuun saakka.








M: MIÄKII HALUUN!!! <3

Me taas suunnattiin minne oltiin menossa, eli rantaan :) Siellä meitä odotteli, jo niin montaa kertaa ennenkin nähty oopperatalo ja silta :D Me napsittiin pakolliset kuvat ja suunnattiin muihin maisemiin. Juna lähti toiselta puolen keskustaa, joten matkalla päätettiin koluta vielä muutamia rättikauppoja. A löysi itelleen uuden lipsiksen, jota on metsästetty jo pitkähkön aikaa, hyvä näin.




Bongaatko kuvasta ken ei kuulu joukkoon??

Autonmyynti operaatio jatkuu.. Huomenna otetaan vahvemmat aseet käyttöön, joten palataan näiden tiimoilta sitten myöhemmin asiaan. Ilmeisesti te lukijat, ette solmineet niitä sormia tarpeeksi kireelle viimeepostauksen jälkeen, joten nyt pyydetään että rusetoitte ne varpaannekin. Ei tota koslaa saada muuten kaupaksi :) No eipä vaineskaan, ehkä ollaan oltu liian ahneita hähähä.. Harvoin näissä autobisneksissä vissiin voitolle on kukaan jääny :)

- A&M

torstai 23. helmikuuta 2012

Panic at high-speed.

Päivää että pätkähti!

Viimeset pari päivää on vierähtäny melkosen kiireisissä merkeissä. Aikaamme on syönyt auton puhtaaksi puunaaminen, myynti-ilmotusten laatiminen ja hujjariostajien e-maileihin vastailu.

On tässä toki keretty maisemiakin kattelemaan. Eilen täräytettiin junalla suoraan kaupungin ytimeen, kun sinne ei omalla autolla ole mitään asiaa. Keskustasta ei juurikaan ole mitään ihmeempää sanottavaa. Se on kuin mikä tahansa ison kaupungin kiireinen sekamelska.Yksi asia kuitenkin kiinnitti huomiomme muutaman ensimmäisen tunnin kuljeskelun jälkeen. Kokoajan näköpiirissäsi on vähintään kymmenen juoksijaa. Hikisiä, puuskuttavia ja läähättäviä ihmisiä vilisee jokaisessa käänteessä ja näitä saa ihan väistelemällä väistellä. Kellonajalla tai paikalla ei tunnu olevan mitää väliä, ei muutaku ku lenkkarit jalkaan ja pinkomaan. Jengi on kyllä muutenkin pirun kiireistä ja kaikilla on kokoajan hoppu, joten kai porukka vaan yrittää ottaa normaalista elämästään täyden hyödyn irti.

Romanttinen balladi rakastavaisille <3
Vanhat shakkipaarmat ottaa matsia Hyde Parkissa.





Ydin.
Voi olla, ettei olla perehdytty tarpeeksi mitä pakollisia nähtävyyksiä kulmilta löytyy. Kuitenkin päivän kävely jätti sellasen fiiliksen, että tässäkö se nyt oli?? Kai mielessä oli sellainen kuva Sydneystä, että paikka on vähintäänkin satumainen tai jotakin.. Eipä ole :D Vanha kaupunki tai toiselta nimeltä "The Rocks" oli erittäin kaunis ja koko paikka on säilyttänyt aitouden, vaikkakin muutamia kulmia koristi uudet lasiset hotellien julkisivut. Ooperatalo ja harbour bridge oltiin jo aikasemmin nähty, joten nekään eivät enää hätkäyttäneet :)

Tänään päätettiin suunnata telkkaristakin tutulle Bondi Beachille, jossa kuvataan Bondi Rescue/Rantavahdit tosi-tv ohjelmaa. Matkalla motarilla tapahtui kuitenkin pikkuinen episodi ja sehän meni näin:

M: *kohinaa* *pihinää* *muminaa* *kyyneliä* 
A: Mikä sulla on?!? MIKÄ SULLA ON!!!!??? ONKS JOKU VIALLA?!?!?!?!?!!!!!
M: *HYPERVENTILOI, EIKÄ SAA SANAA ULOS* kunnes osottaa sormella repsikan kohdan tuulilasin yläkulmaa...

Siellä mönki valehtelematta kämmenen kokoinen KARVAINEN HÄMÄHÄKKI! Vauhtia oli kuitenkin rapeet 80km/h ja 3 kaistaa aivan tukossa, niin ei siinä päässyt oikeen mitään ihmeempiä peliliikkeitä tekemään. Samalla hämppy alkoi lähestymään kohti kuljettaja A:ta ikkunanrajaa pitkin. Nopein ottein A avasi ikkunansa ja nakkasi hämiksen ulos suoraan motarille. Pienen hengittelyn jälkeen M tokeni shokeeraavasta tilanteesta ja sai sanojakin ulos suustaan. Kyyneleet oli yhä poskilla ja alahuulikin väpätti vielä pikkasen. Kyllä oli aikamoinen shokkihoito tämä setti!

M: Näinkin araknofobiselle tyypille oikein mukava tilanne. Istut autonpenkissä vyöt tiukasti kiinni ja valtava ällöttäväkarvaköntti pitkine kinttuineen ilmestyy jostain eteesi. Kyllä siinä paniikki iskee vähemmästäki :( Saa nähä tuleeko kaveri ens yönä kummittelemaan, kun niin karun kohtalon koki...

Biitsille kuitenkin päästiin yksinä kappaleina ja kyllähän me onnistuttiin muutama tuttu naamakin sieltä bongaamaan, kaverit oli kuitenkin niin kiireisiä ettei kuvia näistä hepuista saatu :) Kameramiehiäkin heilui siellä täällä, ties vaikka sitä oltais vuoden päästä sitten telkussa :P Päivä hurahti M:n syventäessä väriä ihollaan ja A:n pyöriessä aaltojen seassa. Kärventämisen jälkeen suunnattiin rannan eteläpäässä olevalle skeittistreetille. Siellä temppujaan esitteli muutamat ihan näppärät junnut ja yksi vanha paarma, joka oli koko ilmatilan keisari!

Bondi Beach.
Siinä se nyt sitte on. WAUTSI! hahaha

Kaverit kalpeni A:n luodinkestävän rusketuksen rinnalla :P

Poolinpesu sessio.

Jätkä on ottanu mallii A:n ninjasysteemeist.

Tää temppu on nimeltään *STRIPPITANKO INDY* bähähähäää

Bubblegum+marshmellow flurry! MMMM MMMMM!
Jos joku paikka Sydneystä pitäis valkata parin viikon lomaa ajatellen, niin se varmaan olisi sitten tuo Bondi Beach. Koko mestan ilmapiiri oli melkosen relaxoitunut, pukumiehiä ei näkynyt ja porukka steppaili kaduilla bikineissä ja shortseissa.

Jeppistä, auton myynti jatkuu. Toivottavasti paremmalla menestyksellä. Pitäkää peukkuja :) Muuten saatte kuvia ilta-auringossa loimuavasta vihreästä kokosta :D Sitä ennen pitää toki ottaa kunnon vakuutus tohon menopeliin HAHA. Heippa!

- A&M

maanantai 20. helmikuuta 2012

Kisahumua.

Iltaa tai huomenta!

Ensimmäinen aamumme täällä Sydneyssä valkeni aurinkosena ja kuumana. Edellisenä iltana oltiin katottu netistä muutamia menovinkkejä tulevalle päivälle ja kuinkasollakkaan, Manly beachilla oli Australian Open 2012 surffiskabojen finaalipäivä. Niinpä heti aamutuimaan hyökättiin autoon ja lähettiin navigoimaan kohti rantaa. Jo aamusta rannalla oli melkosesti auringonpalvojia sekä kisojen seuraajia. Eipä siinä muu auttanut, kun ettiä oma paikka rannalta ja seurailla kilpailijoitten edesottamuksia. Vedessä kellui vuoronperään nais ja mieskilpailijoita sekä mahtui sinne väliin muutama vanha paarmakin :D Valitettavasti jälleen kerran aallot olivat jokseenkin pienen oloisia, joten suurimmat temppuilut jäivät kisailijoilta tekemättä. Semien ja finaalien välissä käytiin väijymässä hetki myös skeippailua rannalle rakennatussa megobowlissa. Katsomo oli kuin pätsi, joten päädyttiin räpsimään muutamat fotot ja poistuttiin takasin rannan suuntaan. Finaaleja lähestyttäessä ranta täyttyi täyttymistään ja lopussa tuntui ettei sekaan mahu enää itekkään :D Rannalla oli varmaan lähemmäs kymmenen tuhatta ihmistä, mutta meno oli silti rauhallista ja hallittua. Suomessa jos olis tälläset karkelot niin touhu olis varmaan aikalailla erilaista :D








Kettu katsomossa.
Välillä megakokosta jäädytettyykokista!










Naisten sarjan voittajan on helppo hymyillä!
Miesten sarjan voittajalla tuli pien kiirus kun porukka meinas repiä sen paloiks :D
Pienen akkujen latailun jälkeen päätettiin käydä mulkaisemassa ekaa kertaa kuuluisaa oopperataloa ja harbour bridgeä. Kartasta katottiin mistä vois suunnilleen olla hyvät näkymät. Paikan löytäminen olikin sitten aivan toinen tarina :D "Muutaman" kerran ajettiin harhaan ja 14 kilsan matka muuttui lähemmäs 40 kilsan eestaas päristelyks. Sen verran pitää sanoa että nää näitten tiet ja liittymät on aivan päin helvettiä merkattu! Liittymät menee ristiinrastiin, eikä navikaan tiedä minne opastaa. Pari kertaa täräyteltiin ihan pokkana tietullikoppien läpi ja salamat vaa paukku meidän takana, kai ne halus jostaa kumman syystä meidän rekisterikilpiä kuvata :D

Noh, perille kun päästiin ja ensimmäistä kertaa maisema aukesi eteen, tuli sellanen WOW fiilis! Myös toi ite silta on aika hullun massiivinen rakkennelma, sen alla seisoskellessa tuli kohtalaisen pikkunen olo :P Aikamme ihasteltiin maisemia ja kadehdittiin ihmisten kämppiä, jotka kieltämättä on aika mehevillä paikoilla. Tän jälkeen hypättiin autoon ja toistetiin sama sekoilu kuin tullessa uudelleen :D










Päivä tuntui olleen melkoinen menestys.. Kunnes ilta koitti. Kotimatkalla taivas alkoi välkymmään sekä pisarat ja rakeet alkoivat putoilla taivaalta. M muisti, että teltan päällä ei ollut mitään suojaa ja muutenkin kamat olivat levällään pitkin pihaa "kotona". Perille päästiin ennen kuin pahin sade oli päällä ja suurin osa kamoista saatiin pelastettua. Päivä oli ollut sen verran pitkä ja väsy tuntui painavan päälle, joten päätetiin syökyä yöpuulle. Nukkumisesta ei kuitenkaan tullut yhtään mitään. Sade ja varsinkin hulluin kokemamme ukkosmyräkkä leijui suoraan päällemme. Salamat iskivät sekunnin välein ja tuntui, että iskujen välissä ei ollut pimeää hetkeä ollenkaan. Pahin oli kuitenkin tulossa :D Tunnin jälkeen alettiin ihmetellä että kelluuko teltta? HHETKINEN ollaanko me vesipatjalla? Mitä hhhhelvettiä? Ja oltiinhan me. Allamme virtasi joki ja vesi alkoi puskemaan jo sisälle telttaan.. Ei siinä auttanut kun pakata vielä kuivana olevat kamat kasaan ja hyökätä autoon. Siellä sitä sitten möyrittiin ja koitettiin laittaa kamoja sellaseen pakettiin että mahuttaisiin "paksiin" nukkumaan. Hommahan toimi kuin häissä ja yöstä saattiin edes jotenkin levollinen.

A: Sen verran pitää todeta että kyseesä oli kyl aikamoinen myräkkä ja tais toi M:kin yhessä välissä tirauttaa parit kyyneleet kun salamanteri tärähti ihan viereen :D HUHHEI!

M: Nojoo. Kyllä tuli ihan tosissaan fiilis, että "MINÄ LÄHEN KOTIIN TÄÄLTÄ!". Ikinä oo mitään tuommosta kokenu ja toivottavasti ei tarvii enää kokeekkaan - tuli äitiä sen verran ikävä.


Yöstä kuitenkin selvittiin hengissä ja uusi aamu oli jälleen kerran kuuma ja kirkas :D Molemmat oltiin hieman väsyneitä, joten päätettiin, että koitetaan hoitaa pakollisia asioita pois päiväjärjestyksestä. Aamupäivä kuluikin auton myyntiin liittyviä asoita selvitellen. Iltapäivällä käytettiin auto pesussa ja imuroinnissa ja napsittiin muutamat myyntikuvat ilmoituksiin.

A: Ja tämäkin asia on tehty niin vaikeeksi ettei mitään rajaa. Auto kun on Queenslandin rekkarissa ja myynti tapahtuis New South Walesissa niin homma ei olekkaan ihan yksoikonen. Tuntuu että nää osavaltiot on enemminki eri valtioita! Saa nähä onnistuuko autokaupat nyt sitten ollenkaan täällä vai pitääkö tässä palata lähtöruutuun TSIIIISUS! 

"Ai te imuroitteki sen, noh me sitte tyhjennetää toi paksi" :D HAHAHA
Huomenna olis tarkotuksena suunnata keskustaan ihmettelemään mitä sieltä löytyy :) Joten palataan tuonnempana!

- A&M