perjantai 20. tammikuuta 2012

Vapaapäivän viihdettä ja huvia.

Hellurei!

Meillä oli tiedossa, että Suomalaisille olisi terveydenhuolto ilmaista koko visiitin ajan. Tarkemmin kun käytiin tutkimaan asiaa, selvisi, että meidän pitää hommata MediCare kortti.Tätä vilauttamalla tohorikäynnit olisivat ilmaisia.

A: Jostakin olin lukenut että Suomen Kela-kortti olisi toiminut täällä, mutta eipä näin ollut.

Vaparipäivänä päättiin lähteä hoitamaan asia kuntoon. Netistä selvitettiin missä oli lähin MediCare toimisto ja marssittiin sisään. Lyhyen jonotuksen jälkeen, virkailija löi lapun käteen johon täyteltiin omat tiedot. Tämän jälkeen täti pyysi lääkärikäynnistä kuittia ja hiphei, saatiin palautuksena 35$, eli meille käynti jäi maksamaan 35$. Hyvä juttu. Jos blogia sattuu lukemaan joku, kuka on suuntaamassa tänne, niin hommaa ensitöikses tuo kortti, niin elämäs helpottuu kummasti jos joutuu sairaalassa visitoimaan.

Jostakin kumman syystä tää leiri on jotenkin käynyt melkosen tylsäksi, joten päätettiin kehittää jotakin vaihtoehtoista toimintaa :D Niinpä hypättiin autoon ja lähdettiin ajamaan pohjoiseen, joenvartta pitkin. Ajatuksena että sieltä voisi löytyä jotakin siistiä. Sattumalta päädyttiin Mt. Field National Parkkiin. Tuolta ostettiin 60$ kansallispuistopassi, jolla pääsee kaikkiin Tasmanian kanssallispuistoihin ja toi on voimassa seuraavat 2kk. Kuulemamme mukaan osassa puistoista pääsee leiriytymään ja joissakin se on passilla jopa ilmaista. Puistosta löytyi kohtalaisen hieno tupla-vesiputous ja megalomaanisia jättiläispuita, villejä luontokappaleita unohtamatta :) Viidakossa kävellessä tukkoinen nenä sai kyytiä, eukalyptus- ja havupuut tuoksuivat niin voimakkaasti/raikkaasti, että räkätulpat poksahtelivat auki ihan valtoimenaan.Tuoksu oli sanoinkuvailemattoman mahtava!


400 vuotta ja 111m HUHHUHH!
Aussi/Canada/Suomi


Villi-Wallaby

Kirsikkaketun tuleva asunto

Russell Falls


Kotimatkallakin oli ihan kivat maisemat ;)
M:n olotila alkaa pikkusen kohentumaan, mutta kaamea yskä, röhiminen, köhminen ja tirisevät sieraimet pitävät meidät öisin hereillä.

A: Siitä on sitten aamulla kiva herätä 5.30 ja suunnata kirsikkatarhaan hommeloihin, kun toinen jää lämpöseen makuupussiin köllimään.... MUTTA EHKÄ TÄMÄ VOIDAAN SALLIA:D

M: NONI! Loppuu se sairaan ihmisen kustannuksella leikkiminen!! Voijaan vaiheta paikkoja ihan millon vaan ;)


No mutta semmosta tällä kertaa. Pari päivää olis töitä vielä jäljellä, sitten heitetään hyvästit farmille ja painutaan toisiin maisemiin! Pysykää linjoilla :)


- A&M

4 kommenttia:

Riitta kirjoitti...

Kiitos taas blogista ja upeista kuvista! Tuo putouskuva oli kaunis -kuin satumaasta.

Täälläpäin on ihan samaa röhinätautia kuin M:lla on siellä. Toivotaan että Antti säästyt taudilta.

Jaksakaahan vielä viimeiset päivät siellä "farmilla".

rakkain terkuin Maijun äiti

vaakku kirjoitti...

No moikkelis koikkelis,

Tuli tuossa mieleen, että kun tauti iskee, ni onhan teillä matkavakuutukset. Mites niiden käyttö toimii?
Nyt alkaa jo kammassa oleen riittävästi piikkejä että voi joka päivä yhden katkaista, nimittäin että koska se kotiinpaluu on teillä HEHHEH ;).
Kai nää lumet kuitenkin ehtii sulaa ennenkuin tuutte takasin, onnex niin.
Noh, ei tässä muuta ku varokaa niitä ihmeotuksia sitte! Terkkuja molemmille.
Äiskä ja Iskä

Anonyymi kirjoitti...

Hei

Kiitos hienosta blogista ja hyvistä vinkeistä (otetaan mielellään vastaan jatkossakin). Täällä on aussireissu suunnitteilla ja matkaan olisi tarkoitus lähteä ensi kesänä. Mukava seurata, miten teillä siellä matka etenee. Perässä tullaan pian:)

- Marko

A ja M kirjoitti...

Marko: Olkaapa hyvä, kiva että jutuistamme voi olla jotaa hyötyäkin :D Koitetaan jatkossakin keksiä ihan käytännön vinkkejäkin.. Ja kaikesta saa toki kysyä, koska jokajuttuu ei tajua ees tänne kirjotella..